perjantai 27. huhtikuuta 2012

Epävarmuutta ilmassa

Kulmissa oli juu hieman sanomista, mutta ne saatiin suurin piirtein kuntoon. Ravistus väheni kun laitoin renkaan uudestaan kiinni ja se väheni vielä enemmän kun vaihdoin alle nuo "assurenkaat". Meikäläisen assurenkaina toimii ties kuinka vanhat Michelinin siviilirenkaat, joiden pinta on melko vähissä. Vanteina aina tyylikkäät takaveto Ladan alut (logoineen!), on melko "massiivisen" näköinen yhdistelmä... Se yksi peltivanne on selkeästi rikki ja syy lienee se että ne ovat Fiatista peräisin = keskireikä muutaman millin pielessä. Koitin samantien tallissa olevaa sarjaa Fiatin aluvanteita ja eihän se tosiaan ihan kunnolla paikallensa mene. Täytynee koittaa sorvauttaa jossain keskiötä vähän isommaksi...
Mutta se ravistus ei tosiaan kokonaan kadonnut, se väheni ja siirtyi isommalle nopeudelle. Nyt rupeaa ideat olemaan loppu, kaikki pultit kävin vielä tänään varmuudeksi läpi. Rengasta kun pyörittää, niin vetari saattaa ihan vähän liikkua ylös-alas suunnassa, mutta mistähän helkkarista se olisi nokkiinsa ottanut... Yhtäkaikki, eise niin suurta ole ettenkö sunnuntaina kävisi sprintin ajamassa.
Seuraava remonttikohdekkin tuli jo esiin... Etupään jarrut on uusittava. Kuten kuvasta huomaa, on hanttarin puolen levy täynnä uria ja vastaavasti kuskin puolen levy täysin eri kunnossa. Levyt, mahdollisesti kilpapalat ja hyvä tulee. Samassa varmaan voisi vaihtaa pyörän laakerit... Niin ja jarrukilvetkin ehkäpä, hanttarin puolen kun on jo murtunut.

2 kommenttia:

  1. Offtopicia, mutta Tässä vanhoja gtv:n kaatokasetteja katselen, niin osui Armotonta menoa 2 kasetilla UFM-777 skoda silmään (jos en nyt ihan väärin katsonut rekisterikilpeä, sininen tuohon aikaan 1994..). Ei kylläkään kaatunut, mutta ei kaukanakaan ollut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä autolla on historiaa noissa kaatokoosteissakin... Ja väriä on useamman sorttista ollut pinnassa, keltaista, sinistä (ilmeisesti 2 erilaista) jne.

      Poista