sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Olihan tätä jo odotettukkin

Eilen oli sitten talvikauden päätös Häijäässä. Aamupäivän aikana ei mitään erikoista, mitä nyt järjestäjien aikataulu tuntui melko päättömältä. Ensiksi kauhea kiire ja sitten pari tuntia tyhjää...
Kisassa ajettiin samaa tietä 3 kertaa, tienä toimi "legendaarinen" Perämaa.
EK 1:
Sujuu ihan ok, 3km paikkeilla oleva pelto oikea tulee melko reippaasti tauluun. Tuloksena liippi jonka oikenemista en edes itse meinannut uskoa. Vähän eteen päin niin tultiin kuvan mutkayhdistelmään, jossa myöskin meinasin väkisin saada auton ulos. Vielä kädet riitti ja loppu varmasti maaliin. Tuloksena 2. hitain luokassa.
EK 2:
Koko alkupätkä odotetaan tuota liippipaikkaa, että missäs se taas olikaan. Muilta osin pätkä tulee ihan mukavasti, mutta 500m ennen maalia tulee napattua vähän liian läheltä sisäreunaa ja penkka nappaa autoon kiinni. Tuloksena 130 astetta ympäri ja perä edellä vastapuolen penkasta läpi. Se oli siis urani ensimmäinen rehellinen ulosajo, ennusmerkkejä tästä on kyllä jo pidemmän aikaa ollut. Paikalla on kymmenkunta ihmistä jotka saavat meidät takaisin tielle n. 1,5 minuutin aikahäviöllä. Kytkinkin toki rupeaa moisesta sauhuamaan, mutta maaliin ajellaan.
Huollossa tarkistetaan että kaikki ok, lunta on joka puolella mut haitanneeko tuo...
EK 3:
Nyt ajellaan sitten tosi varovasti, ihan pelkässä urassa koko pätkä. Jälkeenpäin kun katsoo niin vauhdillisesti mennään monessa kohtaa paljon hiljempaa mitä edellisillä kierroksilla, mutta maaliin ajelu ainoana tavoitteena olikin tässä vaiheessa. Pätkäaika silti luokan 2. hitain eikä hitain.

2 vuotta sitten minulla oli vain kori, kasa osia ja 1 rallikilpailu kuskin paikalla. Nyt minulla on kilpuri, 1 nousupiste ja takana jo 8 rallia kuskina. Välissä on ollut useita riemun hetkiä ja täydellisiä vitutuksen hetkiäkin. Nyt useampi jo kyselee, että koskas vaihtuu isompaan autoon. Miksi pitäisi vaihtaa isompaan? Tällä autolla minulla on varaa ajaa juuri niin paljon kuin haluan, kun ei tarvitse joka kisan jälkeen remonttia tehdä. Renkaat eivät kulu, niin niitäkään ei tarvitse koko aikaa olla ostamassa (4 rallia nyt takana noilla käytetyillä Misukoilla, en ole huomannut niissä mitään muutosta...). Ja jos jotain hajoaa, niin vakio-osia saa aina kohtuu edullisesti. Toki tekisihän sitä mieli vähän enempi saada puhtia tähän autoon, vakiokoneessa kun on ehkä ne 70 hevosvoimaa.
Auton laitoin tänään seisontaan, kevättä varten täytyy tarkistella monia paikkoja ja uusia joitain osia, esim. vesiletkut näyttävät siltä että kaipaavat uusintaa...

1 kommentti:

  1. Komia oli liippi :D ja hienosti selvititte kyseisen paikan.

    VastaaPoista