lauantai 28. heinäkuuta 2012

Hiljaiseloa

Viime kisan jäljiltä autolle ei ole tehty vieläkään yhtään mitään. Enkä tulekkaan tekemään... minä nimittäin olen myynyt Skodan. Auto on vielä tallissa kyllä, mutta uutta jo metsästän...
Jotain muutakin pientä on rallin eteen tehty, pesetin ajopuvun ja hanskat, kenkiin olen koittanut metsästää uusia nauhoja ja kävin uusimassa rallitutkinnon. Tuo nauhojen metsästys onkin ollut mielenkiintoista.
Ajattelin, että kait nyt suutareilla moisia erikoisnauhoja olisi. No ensimmäinen suutari, jolle menin kenkiä näyttämään, totesi ettei mitään palamattomia nauhoja olekkaan ja otti sytkärin käteensä. 5 kertaa koitti sytyttää rikkinäistä nauhaa, eikä muuten syttynyt. Seuraavakin suutari vaan pyöritteli päätänsä ja lupasi ottaa tukkuriinsa yhteyttä josko sieltä saisi. Mitään ei ole vielä kuulunut... Pakko ottaa varmaan yhteyttä Suomalaiseen kenkävalmistajaan josko sieltä saisi.
Rallitutkinnon uusiminenkin oli vaan pakko tehdä, jotta voisi jatkossakin ajella. Jotenkin se vähän turhauttavaa oli, onneksi jatkossa nuo uusimiset eriytetään "aloittelijoiden" tutkinnoista.

Mutta mitähän tälle blogille pitäisi tehdä? Tämä tarina kun alkaa olemaan paketissaan, kun auto ja siihen liittyvät roippeet katoavat. Kertokaas te noin 400 ihmistä jotka olette jaksaneet seurata tätä Tumpelon taivalta, että mitä nyt? Melko varmaa on se, että tämä blogi jätetään siihen kun auto katoaa, mutta tehdäänkö uudesta autosta uusi blogi? Kommentteja kiitos!

9 kommenttia:

  1. Uus blogi tai tee kunnon nettisivut.

    VastaaPoista
  2. uusi blogi tai paikka mihin lisää näitä tarinointeja, kun uusi auto löytyy ja kisailut jatkuu :) ja tietenki joka kisasta sitten incar-kooste.

    VastaaPoista
  3. Ilman muuta uutta blogia. Ollut mukava seurata:) Ja toivottavasti hyvät incar-videot viihdyttävät jatkossakin!

    VastaaPoista
  4. jatkoa vaan, jos intoa riittää

    VastaaPoista
  5. Jatkoa vain blogille...Tai sitten nettisivut joihin kuitenkin tulisi tiuhaan päivityksiä blogi-tyyliin. Iso peukku tälle blogille !! :) On ollut mielenkiintoista seurattavaa ! :)

    VastaaPoista
  6. Ilman muuta uutta tarinaa uuden auton osalta...

    VastaaPoista
  7. Millainen peli tulee skodaa korvaamaan...?

    VastaaPoista
  8. Kiitoksia kommenteista, mielipide on näemmä selkeä! Uusi blogi tehdään kun on jotain tiedotettavaa...

    Auto on vielä täysin avoin, en osaa vielä edes sanoa että minkä luokan pelistä tulen kaupat tekemään...

    VastaaPoista
  9. jatkuu,tottakai!!!mukava seurata juttuja!

    VastaaPoista